Herkon vohkasijat 2023 Jokijärven kylätalon portailla lähtötunnelmissa. Vohkasun vetäjä, Kalervo Tyni, on eturivissä toinen vasemmalta. Osallistujia oli tällä kertaa 13.
Herkon vohkasun historiaa
Kesällä 2016 Herkon vohkasu juostiin 20. kerran.
Ensimmäisen kerran juostiin siis 1997, ja siitä jäi juoksijoille muistoksi T-paita.
Juoksuun on vuosittain osallistunut kokolailla sama porukka. Juoksu ei ole kilpailu, vaan kunnianosoitus Kallelle ja hänen perheelleen, jotka joutuivat jalkaisin kulkemaan kirkonkylälle.
Jouko Knuutinen
on kirjoittanut artikkelin Päätalosanomiin Hermannin vohkasun ideasta ja alkuajoista. Joukon luvalla olen koonnut tähän muutamia mielenkiintoisia asioita juoksuun liittyen.
Hiihtäen tai kävellen
Käynti sivukyliltä kirkonkylässä ei ole aina ollut yksinkertaista. 1900-luvun alussa ne, joilla oli varaa, kulkivat matkan hevosen reessä tai kesällä hevoskärryillä. Köyhemmän kansan oli kuljettava vastaava matka talvella hiihtäen ja kesällä kävellen. Matkaan sai varata päivän tai pari. Kalle Päätalon kirjoista käy ilmi, kuinka Riitukin käveli raskaana ollessaan Kallioniemestä kirkonkylälle. Herkko saattoi käydä kirkolla varsinkin uuden pirtin rakentamisen aikoihin monta kertaa viikossa. Hermannin askel oli vetävä ja siitä nimitys vohkasu, joka lähentelee juoksua.
Idea Ruskamaratonilla
Jouko Knuutinen sai idean Hermannin vohkasuun Ruskamaratonilla vuonna 1995 erään Päätaloseuran jäsenen kanssa juteltuaan. Aluksi ajatus ei häntä miellyttänyt,
mutta lopulta ideasta kehittyi kunnianosoitus entisajan ihmisille, jotka joutuivat kulkemaan pitkät matkat jalkaisin. Päätaloseuran johtokunta antoi Joukolle kumppaneineen luvan järjestää tapahtuma Hermannin vohkasuna.
Ensimmäisen kerran juostiin 5.7.1997. Jouko hommasi sponsorin kautta kaikille muistoksi T-paidan.
Vohkasu
alkoi Kallioniemestä
Vohkasu on alkanut aina Päätaloviikon lauantaina
aamulla klo 7 Kallioniemestä. (Nykyään vohkasu alkaa Jokijärven kylätalolta.) Kalle oli alkuaikoina kättelemässä kaikki juoksijat. Kallioniemestä soudettiin Asko Karppisen hommaamilla veneillä Hilturantaan, entisen kirkkorannan tienoille. Verkkarit jätettiin Joukon
järjestämään huoltoautoon, ja porukka lähti taipaleelle. Alkuaikoina osallistujia oli alle kymmenen. Liikunnan ilon ja oman kunnon ylläpitämisen lisäksi juoksun tarkoituksena on osoittaa kunnioitusta entisajan ihmisten elintavoille.
Hiljaisia
muistohetkiä
Kalle Päätalon kuoleman jälkeen juoksijat sytyttivät juoksun alkajaisiksi kynttilän Kallen muistoksi Kallioniemessä.
Seuraava pysähdys oli Signe Hiltulan talon kohdalla. Signe oli aikoinaan aina pihalla vilkuttamassa juoksijoille. Kenttäradan muistomerkillä pysähdyttiin pitämään juomatauko, mutta kynttilän sytyttäminen sielläkin on ollut Joukon toivomus. Parin tunnin juoksun jälkeen ryhmä on saapunut torille, jossa heitä on muistettu kukkasin ja saivatpa juoksijat kerran leipäpussinkin.
Herkon vohkasusta massatapahtuma?
Jouko Knuutinen toivoo meidän kaikkien tavoin, että
nykyisestä Herkon vohkasun nimellä olevasta juoksusta tulisi
taivalkoskelainen massatapahtuma. Sellaisen järjestely ei kuitenkaan ole enää yhden eikä kahden miehen kukkaron varassa. Toivotaan, että paikallinen urheiluseura innostuisi tästä mielenkiintoisesta tapahtumasta.
"Riitun marsi" on lyhyempi kävelylenkki, joka tehdään Päätaloviikolla Kallioniemestä Tyrämäelle ja takaisin