2. tammi, 2016

Muurareita

Veijo Jussila, taivalkoskinen muurari, kertoo Päätalosanomissa 1989 Antti Lohilahdesta, joka tunnetaan myös nimillä Antta, Satusetä, Kuukkeli. Kaikki nämä nimet kuvaavat yhtä miestä, joka pitkän, liki 90 vuotta kestäneen elämänsä aikana ehti palvella monia ihmisiä. Tästä miehestä elää legendoja ja tositarinoita niin paljon, että kansanrunousarkistollakin taisivat muistiinpanovälineet käydä Antan itsensä mukaan vähiin häntä haastatellessa."Minä nelejä vuorokautta sille puottelin yhtä kyytiä, niin siltä loppu aika ja paperi".

Antta kulki talosta taloon ja kaikkialla hänelle tarjottiin mieluusti ruokaa tai korviketta, eikä niistä tarjouksista tarvinnut maksaa. Värikäs persoona sai matkustaa postiautossakin ilmaiseksi. Antta ei pitänyt kiirettä sen paremmin töitä tehdessään kuin muulloinkaan. Antan viimeinen matka Jylkäs-Jakin kiekeröön kesti sekin yllättäin pitempään, kuin oli tarkoitus. Antan reilunkokoinen loota lojui hautausmaalle lähtevän hevostien päässä reilun viikon, ennen kuin ohikulkijat kiinnittivät siihen huomionsa ja loota ymmärrettiin arkuksi, jonka sisällä oli vainaja.

Antti avioitui Elsa-Reetan kanssa ja sai hänen kanssaan kolme poikaa ja kaksi tytärtä. Muuraustaidot Antti oli opiskellut Kalumeetissa. Moni on ollut kummissaan hirsiarinalle muuratusta pirtinuunista. Ei sen rakentamista Herkkokaan ymmärtänyt, mutta yritti olla muurarimestarille kuitenkin mieliksi ojentelemalla kiviä ja muurauslaastia. Veijo Jussila muurasi vanhan pirtin uunin uudestaan Kallen ohjeitten mukaan osittain samoista kivistä kuin alkuperäinen uuni oli tehty.

Myöhemmin Kallekin sai kokea, mitä on olla muurarin repsikkana. Uuno Rautio Oulusta oli muurari, jota Kalle muisteli hyvällä. Tuo Uuno sattui olemaan minun kummisetäni, hyvänluontoinen mies, jonka luona Kalle vieraili usein Oulussa käydessään. Ohessa on kuva kirjeestä, jonka Kalle kirjoitti Uunolle kirjan "Reissutyössä" mukaan. Kirjeessä lukee: Parhain tervehdykseni sinulle, Uuno Ilmari, runsaan 55 vuoden takaa! Piditte-sinä, veljesi ja isänne- minua, silloista poikarääpälettä ihmisenä. Tätä en ole unohtanut elämäni varsitiellä. Mahdollisimman hyviä ikämiehen päiviä Sinulle! Tampereella 18.1.1990 Kalle Päätalo, sinun repsikkasi kesällä 1934